Nanofax
 
Arvot

Toiminta

Hyvä asiakaspalvelu on kaiken toimintamme lähtökohta. Palvelumme muodostuu ammattitaitoisesta ja palvelualttiista henkilökunnasta sekä luonnollisesti laadukkaista tuotteista. Oikea-aikaiset ja virheettömät toimitukset ovat myös yksi toimintamme kulmakivistä.

Ympäristö

Nanofaxissa näemme, ettei yritystoiminnan ja ympäristönsuojelun välillä ole ristiriitaa. Kulutuksesta ja toiminnasta luonnollisesti aiheutuu ympäristövaikutuksia, mutta hyvin suunnitelluilla ja harkituilla valinnoilla niitä voidaan merkittävästi vähentää.

Ympäristöpolitiikkamme ei ole kuitenkaan vain omien toimintatapojemme ja tuotteittemme ympäristövaikutusten arviointia, vaan edellytämme myös valmistajien ja tavarantoimittajien toiminnan ja tuotteiden vastaavan asettamiamme vaatimuksia.

Syyskuu 2010
Pyydä tarjous mainosplokista
Omassa toiminnassa ja toimittajiemme toiminnoissa arvioimme ennen kaikkea
raaka-aineet, tuotantoprosessit, pakkaukset, kuljetukset ja tuotteen
loppukäytön aina sen hävittämiseen saakka.

Hankinnoissa suosimme toimittajia ja tuotteita, joiden
ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset.
Vältämme turhaa pakkaamista ja kierrätämme
pakkaus- ym. muita materiaaleja.

Huolehdimme kierrätyksestä myymiemme tuotteiden
elinkaaren loppupäässä (esim. värikasetit )

© 2008   Nanofax Oy / Dynamic Solutions